Ekologisten kompensaatioiden ja lieventämishierarkian rooli alueiden käytön suunnittelussa
Tuoreessa Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjassa julkaistussa artikkelissa Boostin tutkijat Pappila, Leskinen ja Salokannel avaavat maankäytön suunnittelun kannalta keskeisen sääntelyn tilaa lieventämishierarkian ja ekologisten kompensaatioiden osalta sekä tarkastellaan kunnan roolia hyvitysten tuottajana ja hyvityspankkitoimijana.
Luontokato on globaali ongelma, jonka ratkomiseen tarvitaan kaikkia hallinnan tasoja ja uusia työkaluja. Tänä päivänä myös moni kunta haluaa osallistua luontokadon pysäyttämiseen eri tavoin. Ekologiset kompensaatiot osana ns. lieventämishierarkiaa (vältä, minimoi, ennallista, kompensoi) ovat potentiaalisesti merkittävä uudenlainen keino luontokadon hillintään.
Ekologinen kompensaatio tarkoittaa, että toiminnasta elinympäristölle aiheutuvat luontohaitat hyvitetään parantamalla elinympäristön tilaa toisaalla. Maailmassa, jossa kaikkea luontohaittoja aiheuttavaa toimintaa, kuten rakentamista, on mahdotonta täysin lopettaa, voi ekologinen kompensaatio tarjota keinon hyvittää ihmistoiminnan aiheuttamia haittoja.
Lieventämishierarkian osana ekologiseen kompensaatioon tulisi turvautua vasta välttämis- ja lieventämistoimien jälkeen. Jokaisen hierarkian portaan myötä lisääntyvät esimerkiksi toimiin liittyvät epävarmuustekijät. Tästä syystä lieventämishierarkian tulisi ohjata päätöksentekoa sekä suunnittelua. Hierarkian käytännön toteutuksesta on kuitenkin vaihtelevia kokemuksia. Esimerkiksi luontohaittojen välttäminen on saatettu joko jättää huomiotta, ymmärtää väärin tai toteuttaa huonosti.
Artikkelissa arvioidaan, miten nykyinen maankäytön suunnittelujärjestelmä tukee lieventämishierarkian noudattamista. Artikkelissa myös ehdotetaan suuntaviivoja sille, miten se voitaisiin nykyistä paremmin integroida osaksi kaavoitusta ja maankäytön suunnittelun sääntelyä.
Analyysin perusteella keskeisiä tuloksia ovat:
- Maankäyttö- ja rakennuslaki ei juurikaan sisällä globaalien ympäristöhaasteiden (kuten luontokadon) hillintää korostavaa sääntelyä. Luontokadon pysäyttäminen jää maankäyttöä suunniteltaessa helposti muiden kaavoituksessa huomioitavien intressien jalkoihin.
- Lieventämishierarkiaa ei ole tarvittavalla tavalla sisällytetty alueiden käytön suunnittelua koskevaan sääntelyyn. Lieventämishierarkian mukaisesti lainsäädännön tulisi vahvemmin ohjata ensin välttämään ja minimoimaan luontohaittoja.
- Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa lieventämishierarkian noudattamisen, myös velvoittavaa sääntelyä tarvitaan. Välttämiseen velvoitetaan nyt vain luonnonsuojelulailla suojeltujen pistemäisten luontoarvojen kohdalla. Pistemäisestä luonnonarvojen suojelusta tulisikin siirtyä kohti kokonaisvaltaisempaa luonnonarvojen ja laajempien yhtenäisten alueiden ja viheryhteyksien turvaamista.
Olisi myös tärkeää, että sääntelyn ohjaisi selkeästi esittämään kaavaselostuksessa sen, miten luontohaittoja on pyritty välttämään, lieventämään tai kompensoimaan sekä ilmaisemaan perustelut, joiden avulla voidaan todeta, miksei arvokkaan kohteen hävittämiselle ole ollut vaihtoehtoja.
Open access -artikkeliin ja sen tuloksiin laajemmin pääset käsiksi alla olevasta linkistä.
Pappila, M., Leskinen, P., ja Salokannel, V. (2024). Ekologisten kompensaatioiden ja lieventämishierarkian rooli alueiden käytön suunnittelussa. Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja XVI 2023 s. 168–213. https://www.edilex.fi/ymparistopolitiikka_ja_oikeus/1000920003.pdf
19.1.2024