Monissa suomalaisissa kunnissa pohditaan nyt, miten niissä voitaisiin arvioida ja vähentää rakennustoiminnasta aiheutuvia luontohaittoja. Ekologinen kompensaatio on Suomessa uusi työkalu luonnonsuojelutavoitteiden, kuten niin sanotun kokonaisheikentymättömyyden*, turvaamiseen. Kompensaatio on myös vastikään sisällytetty luonnonsuojelulain uudistukseen vapaaehtoisena toimena, mikä lisännee entisestään kiinnostusta sitä kohtaan. Kuntien näkökulmasta ekologiseen kompensaatioon liittyy kuitenkin oleellisesti kysymys rahasta – kenelle kompensaatioiden kustannukset valuvat tai voidaan valuttaa?
Minna Pappilan, Paula Leskisen ja Juha-Pekka Vartiaisen tuoreessa artikkelissa ”Kunnan toteuttamat ekologiset kompensaatiot: kuka maksaa?” tarkastellaan kuntien käytössä olevia keinoja periä vapaaehtoisten kompensaatioiden toteuttamiskuluja rakentamisesta eniten hyötyviltä tahoilta eli kaavoitettavan alueen omistajalta tai rakennushankkeeseen ryhtyvältä. Kaavoitus on usein tärkein keino turvata luonnon monimuotoisuutta kaupungeissa ja taajama-alueilla. Kustannusten perimisellä kuluja voidaan siirtää rakentamisesta eniten hyötyvälle taholle. Tällä voidaan osittain myös edesauttaa aiheuttaja maksaa -periaatteen toteutumista.
Artikkelissa tarkastellaan etenkin kuntien mahdollisuutta sisällyttää:
- kompensaation kustannukset maankäyttösopimukseen ja kehittämiskorvaukseen;
- kustannukset vastikkeeseen rakennusmaan luovutuksen yhteydessä; ja
- kompensaatiomaksu ekologisen kompensaation rahoittamiseksi nykyisenkaltaiseen rakennusvalvontamaksuun.
Tutkijoiden analyysi osoittaa, että kehittämiskorvausten käyttöala on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) asettamien rajoitusten vuoksi hyvin suppea. Maankäyttösopimuksia voidaan taas tietyin MRL:n määrittämin rajoituksin käyttää kompensaatiokulujen perimiseen. Lainsäädännöllisiä esteitä ei ole myöskään sille, että kunta sisällyttää kompensaatioon käytettyjä varoja tontinluovutushintaan, kunhan esimerkiksi kuntalaisten yhdenvertaisuus huomioidaan. Kuntien kilpailu asukkaista, yrityksistä ja rakentajista saattaa kuitenkin rajoittaa kulujen sisällyttämistä tontin myynti- tai vuokrahintaan. Sen sijaan rakennuslupamaksut eivät ilman lakimuutoksia sovellu lainkaan kompensaatiokulujen siirtoon tämän analyysin valossa. Ajatus maksujen käytöstä kompensaatiokulujen kohdentamisessa on kuitenkin muun muassa tasapuolisuusnäkökulman vuoksi lainsäädäntömuutoksen harkinnan arvoinen.
Kunnilla on siis jo käytössään muutamia nykyisen lainsäädännön mahdollistamia keinoja siirtää ainakin osa kuluista esimerkiksi rakentajalle. Ekologisen kompensaation ohella on ensiarvoisen tärkeää ehkäistä ja lieventää rakentamisen haittoja, mihin tarvitaan kattavasti tietoa luontoarvoista ja halua säästää arvokkaimmat kohteet rakentamiselta.
Lue lisää:
Pappila, Minna – Leskinen, Paula – Vartiainen, Juha-Pekka (2022). Kunnan toteuttamat ekologiset kompensaatiot: kuka maksaa? Ympäristöjuridiikka 3–4/2022 s. 6–33. https://www.edilex.fi/ymparistojuridiikka/1000910002 (vaatii Edilex oikeudet).
Huom. jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää artikkelista, ota yhteyttä Minna.Pappila@syke.fi
*Kokonaisheikentymättömyys = yhteiskunnan ja yhteiskuntarakentamisen muutoksesta aiheutuvat väistämättömät luontoarvojen haitat tulee kompensoida hyvitystoimin jossain toisaalla.
12.1.2023