Luontotyyppien ekologisen tilan päivitetyt arviointimittarit ja tulkintaohjeet sekä hyvitystoimenpiteiden vasteiden kuvaukset julkaistu

9.7.2024

Luontotyyppien ekologisen kompensaation suunnittelun ja toteutuksen edellyttämät ekologisen tilan arviointiohjeet ja hyvitystoimenpiteen vasteiden kuvaukset on julkaistu luonnoksina. Ohjeistus on laadittu BOOST- ja Suomen ympäristökeskuksen Ekologisen kompensaation pilotointi -hankkeiden saumattomana yhteistyönä. Materiaalin voit ladata työkalut-välilehdeltä.

Luontotyyppien ekologisen tilan arviointimittaristojen luonnos julkaistiin keväällä 2023. Mittaristoja on tämän jälkeen hiottu kommenttien ja asiantuntijahuomioiden perusteella. Mittareille on myös laadittu tulkintaohjeiden ensimmäinen luonnosversio.

Excel-pohjaiset kompensaatiolaskurit sekä laskentaan vaadittavat hyvitystoimenpiteiden vasteet julkaistiin raakadatana kesällä 2023. Nyt vasteille on laadittu kuvaukset, jotka perustelevat vastearvioiden pohjalla olevat parametreja ja numeroarvoja. Toimijat voivat käyttää vasteiden kuvauksia esimerkiksi sopivien ennallistamistoimien suunnittelun tukena.

Ekologisen tilan arviointi on tärkeä osa ekologisen kompensaation suunnittelua, sillä kohdealueen lähtötila tulee selvittää niin heikennystä kuin hyvitystä arvioitaessa. Vasteiden perusteella määritetään taas pitkälti se, kuinka paljon hyvitysalueella voi tuottaa luonnonarvohehtaareita kompensaatiomarkkinoille sekä se, kuinka laajalla alueella kutakin hyvitystoimenpidettä (esim. ennallistamista) tulee tehdä kokonaisheikentymättömyyden saavuttamiseksi.

Kompensaatiolaskentaa koskeva ohjeistusraportti, asiantuntijatyön kuvaus ja uudistetut Excel-laskurit julkaistaan myöhemmin.

Oheen on koottu vasteisiin ja luontotyyppien ekologisen tilan mittareihin tehdyt muutokset sekä vastineemme kesällä 2023 saatuihin kommentteihin mittareista. Kiitämme kaikkia kommentoineita!

Luontotyyppien ekologisen tilan arviointimittaristot ja vasteet laadittiin vuosina 2022–2023 laajassa asiantuntijatyössä. Reilu sata luontotyyppiasiantuntijaa viettivät yhteensä satoja ja satoja työtunteja mittaristojen ja vasteiden parissa. Esitämme valtavat kiitokset kaikille työhön osallistuneille asiantuntijoille!

Otamme mielellämme vastaan palautetta.

BOOST

 

Syke

 

Vasteisiin tehdyt muutokset

  • Vasteiden nimiä on hiottu kuvaavammaksi, napakammaksi ja yhteensopivammaksi luontotyyppien punaisen kirjan kanssa. Vasteiden numeroarvoihin ei ole juuri tehty muutoksia.
  • Edelliseen poikkeuksena virtavesiuomien ennallistamisen vastetta sekä puustoisten perinnebiotooppien luonnonhoidon vastetta on muutettu asiantuntijapalautteen perusteella.

 

Luontotyyppien ekologisen tilan arviointimittaristoihin tehdyt muutokset

Yleisesti:

  • Kasvillisuuden/lajiston edustavuuden kuvausta täsmennetty kattamaan myös maantieteellinen alue
  • Tilaluokkien sanamuotoja hiottu ja täsmennetty siellä täällä.

Itämeri:

  • Pohjien lajiston edustavuuden ja haitallisten vieraslajien tilaluokkakuvauksia täsmennetty ja yksinkertaistettu.
  • Fladojen kynnysmittarin tilaluokkakuvauksia on täydennetty.

Itämeren rannikko:

  • Lisätty uusi mittari ”Rihmalevämassan kertyminen rantaan”. Lisäys löytyy myös kompensaatioasetuksen liitteestä.

Sisävedet ja sisävesirannat

  • Lähteikköjen mittareista poistettu ”Kasvillisuuden edustavuus” -mittari. Kyseistä mittaria ei ole myöskään kompensaatioasetuksen liitteessä.
  • Kasvillisuuden edustavuuden ja haitallisten vieraslajien tilaluokkakuvauksia täsmennetty ja yksinkertaistettu.
  • Valuma-aluemittaria muokattu ja yhdenmukaistettu.
  • Ranta- ja lähivyöhykkeen tilaluokkien kuvauksia muokattu ja yhdenmukaistettu.

Suot

  • Suon suhde ympäristöönsä -mittaria on täsmennetty tarkoittamaan suoyhdistymän tilaa.

Metsät

  • Lisätty luonnontilaisen lahopuumäärien viitearvot (lähde: vanhojen luonnontilaisten metsien kriteeristöraportti) ja lisätty lahopuumäärien alueelliset viitearvot eri tilaluokille.
  • Karukkokankaiden, kalliometsien ja jäkäläturvekankaiden tilamittaristoa muokattu ja siirretty omaan arviointitaulukkoonsa.
  • Sisämaan tulvametsien mittaristoja muokattu.
  • Järeän lahopuuston läpimitta laskettu 30 cm:iin. Karujen metsien järeän puun läpimitta laskettu myös 30 cm:iin.

Perinnebiotoopit

  • Täsmennetty rehevöityminen ja miinuslajit –mittaria.

 

Vastineet luontotyyppien ekologisen tilan mittaristoista saatuihin kommentteihin

Julkaisemme mittareista saamamme palautteen jaoteltuna teemoittain.

 

Mittaristo yleisesti

Vaikuttaa selkeästi jäsennellyltä systeemiltä.

Vastine: Kiitämme.

Luonnonarvohehtaarit kompensaatiokohteessa -tulkintaohje tulee varmaan erikseen myöhemmin?

Vastine: Kompensaatio- eli hyvitysalueilla sovelletaan samoja ekologisen tilan mittareita kuin heikennysalueillakin. Hyvitysalueilla ekologisen tilan kohentumista arvioidaan erikseen julkaistujen toimenpiteiden vastearvioiden perusteella.

Onko inventointi ja laskenta tarpeen toistaa myöhemmin kohteen seurannassa?

Vastine: Mikäli toimija haluaa arvioida alueen ekologisen tilan myöhemmin uudelleen, niin ideaalitapauksessa tila tulisi arvioida samoilla mittareilla. Luonnonsuojelulaki tai kompensaatioasetus eivät kuitenkaan ymmärtääksemme edellytä hyvitysalueiden varsinaista seurantaa eli sen todentamista, miten ekologinen tila hyvitysalueella todella muuttuu ajan myötä.

Luontotyyppiluokittelun yhdenmukaisuus luontotyyppien uhanlaisuusarvioinnin kanssa on perusteltu ja selkeä lähtökohta. Asiantuntemusta vaatii kuitenkin jo pelkästään luontotyypin määrittäminen, jotta tietää, mitä mittaristoa kyseisellä alueella pitää käyttää.

Vastine: Tämä on aivan totta; luontotyyppien tunnistaminen ja tilan arvioiminen näillä mittareilla edellyttää väistämättä luontotyyppien ja niiden kasvillisuuden tuntemusta.

”Luontotyyppien ekologinen tila arvioidaan kymmenportaisella luokituksella. Kullekin mittarille on laadittu kuvaukset 2–5 luokalle.” Luokkia on varsin monta, ja vaikuttaa siltä, että kun kuvaukset on laadittu vain osalle, näin hienosyinen luokittelu ei ole välttämättä tarpeen. Jos vierekkäisillä luokilla ei ole niin selkeää eroa, että niille kullekin pystyisi laatimaan kuvauksen, on syytä epäillä, päätyisivätkö asiantuntijatkaan samaan arvoon yksittäisten mittareiden osalta. Jos luokan valinnassa tulee eroa, myös lopputulos eli laskentakaavan kautta saatava luontotyypin arvo muodostuu erilaiseksi, koska siihen vaikuttavat myös painokertoimet. On epäselvää, miksi on valittu kymmenportainen luokittelu esim. viisiportaisen luokittelun sijasta. Miten hankkeissa on arvioitu eri luokkamäärävaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia esim. selkeyden, tarkkuuden, helppokäyttöisyyden yms. suhteen?

Onko kymmenportainen luokittelu oikeasti tarpeen? Onko tarkoitus häivyttää inventoijien välisistä tulkintaeroista johtuvia heittoja tuloksissa vai mikä on taustana?  Jos erot olisivat suuremmat, eri luokkien erottaminen olisi helpompaa. Kuvaesimerkit auttaisivat arvioimaan eroavuuksia.

Vastine: Kymmenportaista asteikkoa edellytetään kompensaatioasetuksessa (2§). Luontotyyppiasiantuntijatyöpajoissa mittareille laadittiin sanalliset kuvaukset 2–5 luokalle, koska tarkemman luokittelun sanallinen kuvaus olisi ollut usein hyvin vaikeaa. Monissa tapauksissa sanallinen kuvaus olikin luontevaa laatia vain neljälle tai kolmelle eri luokalle. Joidenkin luontotyyppien tilamittareille asiantuntijat näkivät kuitenkin myös erilaiset ”väliluokat” tarpeellisiksi käytännön maastotyötä varten. Toisille mittareille esitetyt sanalliset kuvaukset riittänevät paremmin.

Yksi syy kymmenportaiseen luokitteluun on nimenomaan vähentää herkkyyttä tulkintaeroista johtuville eroille. Tilaluokkien sanalliset kuvaukset ovat ohjeellisia, ja niiden tehtävä on auttaa luontoinventoija arvioimaan maastossa, mihin luokkaan kyseinen luontotyyppikuvio parhaiten ”asettuu” (ks. seuraava kommentti). Tilaluokan arvioiminen edellyttää kuitenkin usein väistämättä tulkintaa maastossa, kuten luontoselvityksissä muutenkin usein käy. Mikäli tila arvioitaisiin viisiportaisella mittaristolla, olisi tilaluokkien välinen numeroero 0,2–0,25. Tällöin rajatapauksissa tila voisi vaihdella verrattain paljon kahden eri inventoijan välillä. Kymmenportainen asteikko koettiin tässä suhteessa vähemmän herkäksi. Vaikka eri inventoijien välillä voisi olla enemmän eroja siinä, onko jonkin mittarin tilaluokka esim. 0,3 vai 0,4, kymmenportaisessa luokittelussa vaikutus ”loppuarvosanaan” jää paljon vähäisemmäksi kuin karkeammassa luokittelussa.

Onko tarkoitus hyödyntää arvioinnissa myös desimaaleja, joita ei ole sanoitettu lainkaan? Miten on mahdollista yhteismitallisesti arvioida ja erottaa erityisesti ilman kuvausta olevat välidesimaalit ”jonkin verran heikentynyt” 0.7 –  ”selvästi heikentynyt” 0.3?

Joistain soluista puuttuu myös tekstiä, kuten Kovat pohjat kohdassa 0,5 (kohtalainen, Ensisijainen). Onko kovat pohjat siten tulkittavissa joko hyväksi tai heikoksi (kohtalainen jää välistä pois)?

Vastine: Myös sellaisia tilaluokkia (desimaaleja) voi hyödyntää, joille ei ole annettu sanallista kuvausta. Toisiin luontotyyppeihin ja mittareihin tällaiset ”väliluokat” sopivat luontevammin kuin toisiin.

Sanalliset kuvaukset ovat arviointiohjeita maastotyöskentelyyn. Luontotyyppiasiantuntijatyöpajoissa tunnistettiin ensiksi relevantit mittarit ja sen jälkeen se, kuinka monelle luokalle voidaan luontevasti laatia sanallinen kuvaus. Tämän jälkeen kukin kuvattu luokka asetetiin välille 0,1–1 (”erittäin heikko” – ”erinomainen”) sen mukaan, miten kukin luokka parhaiten kuvaa ekologista tilaa. Nämä sanalliset kuvaukset toimivat siis arviointiohjeina, joiden avulla inventoija voi ”kalibroida silmänsä” kutakin mittaria tarkastellessaan.

Kolme esimerkkiä:

Lähteikköjen tilaa arvioitaessa lähteikön antoisuus nähtiin tärkeäksi mittariksi. Antoisuus vaihtelee kuitenkin luontaisestikin varsin paljon, ja antoisuuden heikentymisasteen luotettava arviointi nähtiin hyvin haastavaksi ilman seurantatietoa. Siksi antoisuus on nyt kuvattu ”joko-tai”-tyyppisenä mittarina. Jos antoisuus on ilmiselvästi kärsinyt, on sen tila (0,1) ”erittäin heikko. Jos taas antoisuuden kärsiminen ei ole maastossa täysin ilmeistä, on ohjeena määrittää tila ”erinomaiseen” (1) ilman parempaa tietoa. Antoisuusmittari ei siis yleensä asettune maastossa luontevasti muihin luokkiin 0,1 ja 1 välillä. Jos taas seurantatiedon perusteella voidaan sanoa esim., että antoisuus on vähentynyt 50 %, voidaan antoisuusmittarikin määrittää sopivaan väliluokkaan.

Metsien lahopuumittari sen sijaan on periaatteessa eksaktisti mitattavissa oleva muuttuja (joskin tarkoitus on arvioida lahopuun määrää, ei mitata sitä tarkasti). Kun luonnontilaisissa rehevämmissä metsissä on lahopuuta kymmeniä kuutioita hehtaarilla, voisi lahopuumittarin periaatteessa jakaa tasaisin välein eri tilaluokkiin. Tämä ei kuitenkaan olisi tarkoituksenmukaista, sillä silloin valtaosa metsistämme määrittyisi kahteen–kolmeen alimpaan tilaluokkaan, eikä mittarilla olisi kunnollista käytännön erottelukykyä. Siksi n. 10 m3/ha riittää jo ”hyvään” tilaluokkaan (0,7). Tällaisia metsiä voidaan pitää Suomessa jo varsin laadukkaina, vaikka täysin luonnontilaisiin lahomääriin olisikin vielä matkaa. Mikäli lahopuun määrä arvioidaan maastossa n. kuutioittain, tila voidaan vallan luontevasti jakaa erilaisiin väliluokkiin 0,1:n (ei lahoa), 0,5:n (n. 5 m3/ha) ja 0,7:n (n. 10 m3/ha) välillä.

Kasvillisuuden (tai pohjaeliöiden) edustavuus/muuttuneisuus on yleinen tilamittari, jonka maastotulkinta ja sanalliset kuvaukset jakautuvat usein luontevasti neljään luokkaan (ei lainkaan – vähän – selvästi – täysin muuttunut lajisto). Joissakin tapauksissa nähtiin, että ”vähän muuttunut” on ekologisen tilan kannalta lähempänä ”erinomaista” ja vastaavasti ”selvästi muuttunut” on jo selkeästi heikommassa päädyssä. Periaatteessa selvittäjä voi tulkita, että jokin kohde olisi lajistomittariltaan ”kohtalainen” (0,5), eli ”vähän” ja ”selvästi muuttuneen” välimaastossa. Käytännössä tällainen tulkinta voi kuitenkin olla hankalaa, ja voi hyvin olla, että lajistomittarin tapauksessa luokka ”kohtalainen” jää usein käyttämättä.

Asetusta koskevassa lausunnossaan [taho] totesi pitävänsä hieman erikoisena sitä, että ilmeisesti luonnontilaista ja luonnontilaiseen verrattavassa tilassa olevaa aluetta pidettäisiin laadun osalta samanarvoisina, vaikka ne eivät sitä todellisuudessa ole. Sama huomio tulee mieleen myös nyt kommentoitavana olevasta mittaristosta, sillä monessa taulukossa 1,0 (erinomainen) -laatuluokan kohdalla puhutaan myös luonnontilaisen kaltaisesta tai lähes luonnontilaisesta. Paras luokka voi edustaa siis muutakin kuin yksiselitteisesti luonnontilaista kohdetta, mikä on hieman hämmentävää varsinkin nyt, kun lukitus on kymmenportainen.

Vastine: Menemättä enempää semantiikkaan luonnontilaisuudesta ylipäätään tai sen luonnonsuojelullisesta arvosta on tärkeä huomata, että ekologisen tilan mittareita käytetään myös hyvitysalueiden ja hyvitystoimenpiteiden arvioimiseen. Olisi epätarkoituksenmukaista laatia mittarit siten, että ennallistamalla (joka on myös ihmistoimintaa, ja kohdistuu määritelmän mukaan ihmisvaikutteisille alueille) ei voisi missään tilanteissa päästä parhaaseen luokkaan. Luontotyyppien ekologisen tilan arviointimittaristot perustuvat luontotyyppejä kuvaaviin ja niillä esiintyvän luontaisen lajiston kannalta oleellisiin rakennepiirteisiin, jotka tukevat luontotyypille ominaista lajistoa riippumatta siitä, ovatko nuo rakennepiirteet syntyneet ihmisen ansiosta vai ihmisestä huolimatta.

”Kasvillisuuden edustavuus (ja siihen verrattavat mittarit) on ekologisen tilan mittari useassa luontotyyppiryhmässä.” Huomion kiinnittäminen kasvillisuuteen on varmastikin perusteltua. Olisiko kuitenkin joissain luontotyyppiryhmissä syytä kiinnittää jonkinlaista huomiota myös muuhun lajistoon?

Vastine: Nämä ohjeet koskevat luontotyyppien kompensaatiota, ja luontotyypit määritellään osaltaan kasvillisuuden tai pohjaeliöiden perusteella. Luontotyyppien tilan arvioinnissa muun lajiston huomioiminen on hankalaa, sillä riittävällä tarkkuudella tuotettu lajitieto esim. käävistä, hyönteisistä tai kaloista vaatii huomattavaa kartoitustyötä, ja maastokauden inventointiaikaikkuna on usein kapea. Poikkeuksena tähän ovat perinnebiotoopit, joiden mittari ”huomionarvoinen lajisto” voi sisältää myös muita lajiryhmiä kuin kasveja. Tämä johtuu siitä, että perinnebiotoopeista on saatavilla tietoja muusta lajistosta jo nykyisissä tietojärjestelmissä. Muu lajisto on perinnebiotoopeillakin vain lisätietoa, eikä esim. hyönteislajiston selvittämistä tarvitse edellyttää perinnebiotoopeillakaan. Mikäli Suomeen laaditaan myöhemmin yksittäisten lajien tai lajistoalueiden kompensaatio-ohjeita (esim. kalojen kutualueet, lintukosteikot), voi silloin luonnollisesti olla tarpeen tarkastella muutakin lajistoa kuin kasvillisuutta.

On myös tärkeää erottaa kompensaatiolaskenta muusta suunnittelusta ja luontoarvojen huomioimisesta. Kompensaatio ei vapauta lakisääteisistä lupaprosesseista, kuten YVA:sta, joissa on huomioitava myös lajistoarvoja. Ekologinen kompensaatio ei sisällä kaikkea maankäytön suunnittelussa, luvituksessa yms. tarvittavaa luontotietoa.

Luokitteluun liittyvien määreiden esittämisessä on huomattavia eroja eri luontotyyppiryhmien välillä. Metsäisten luontotyyppien osalta on esitetty tarkkoja numeroarvoja puuston iästä, järeän puun ja lahopuun rinnankorkeusläpimitasta, lahopuun määrästä sekä järeiden puiden määrästä. Sen sijaan useimpien muiden luontotyyppien kohdalla vastaavanlaisia tietoja ei ole esitetty. Lisäksi huomio kiinnittyy siihen, että ei ole esitetty, mihin esim. lahopuuta koskevat numeroarvot perustuvat. On syytä huomauttaa myös siitä erikoiselta vaikuttavasta valinnasta, että numeroarvojen yhteydessä puhutaan suuruusluokista, mutta numeroarvoja on annettu vain muutamille suuruusluokille (eli esim. lahopuun osalta ”vähän” ja ”kohtalaisesti” sekä järeiden puiden määrän osalta ”luonnontilainen määrä”). Eteläisen ja pohjoisen Suomen eroja on huomioitu lukuarvoissa vain puuston iän osalta.

Vastine: Mittarit ja luontotyypit eroavat toisistaan monella tavalla. Esimerkiksi metsien mittareista lahopuun ja järeiden puiden määrä ovat helposti mitattavissa, ja niistä on olemassa laajasti tutkimustietoa. Toisia mittareita, kuten kasvillisuuden edustavuutta, ei voi samalla tavalla kuvata numeerisesti. Joidenkin luontotyyppien ominaisuudet tunnetaan huonommin kuin metsien luontotyypeillä, joten numeerisia viitearvoja ei voida antaa. Korostamme, että on ollut tietoinen valinta laatia ohjeistus ekologisen tilan arviointiin, ei eksaktiin mittaamiseen, jotta arviointi olisi käytännön luontoselvityksissä toteutettavissa.

Kommentti on huomioitu siten, metsien lahopuumittariin on lisätty useammille tilaluokille viitearvot. Luonnontilaisten metsien lahopuumäärän viitearvot perustuvat Syrjäsen ym. vanhojen luonnontilaisten metsien kriteereihin ja muiden luokkien numeroarvot perustuvat pitkälti METSO-luokituksen raja-arvoihin. Lahopuiden viitearvoja on myös täsmennetty erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomeen. Järeiden puiden mittarissa luonnontilaiselle luokalle on annettu numeeriset viitearvot, ja muiden tilaluokkien arvioimisesta ohjeistetaan mittarien tulkintaohjeistuksessa, joka julkaistaan myöhemmin.

[Kaupunki] pyrkii pilotoimaan kriteeristöä uhanalaisten luontotyyppien inventoinnissa tänä kesänä. Priorisoimme pääkriteereitä, mutta pilotointi on silti kiinni konsultin resursseista selvitystä tehdessä. Mahdolliset tulokset saamme todennäköisesti vasta syyskuun [2023] alkupuolella.

Vastine: Otamme jatkossakin mielellämme vastaan kokemuksia mittaristojen käytöstä! Vain sillä tavalla mittaristoja voidaan kehittää yhä paremmiksi.

Miten hallitaan inventoijien välisiä tulkintaeroja – saadaanko kriteerien käyttöön ja arviointiin tulevaisuudessa erityistä koulutusta?

Pohdin, onko luontoselvittäjillä valmiudet kaikkien kriteerien inventoimiseen – tämä lienee tarpeen ainakin jatkossa varmistaa luontokartoittajakoulutuksissa. 🙂

Vastine: Mittareita on testattu ja pilotoitu eri yhteyksissä, ja ainakin luontoselvitysammattilaisten tekemien arviointien väliset erot ovat olleet pieniä. Jonkin verran tulkintaeroja voi toki syntyä, kuten lähes kaikessa luonnon laadullisessa arvottamisessa. Osaltaan mittariston herkkyyttä tulkintaeroille vähentää kymmenportainen luokittelu (ks. yllä). On myös selvää, että koulutusta tarvitaan. Syken ja BOOST:n on myös tarkoitus tuottaa hankkeiden aikana koulutusmateriaaleja kompensaatiolaskennasta ja -suunnittelusta. Mittarien yksityiskohtainen tulkintaohjeistus julkaistaan myöhemmin.

Onko arvioitu, miten tulkitaan kohteen arvo, jos vain osa siitä olisi tarkoitus rakentaa (koko luontotyyppikohde vaikkapa huomattavasti suurempi ja/tai kytkeytynyt muihin edustaviin luontotyyppeihin? Entä miten tulkitaan kompensoitava kohde – onko puhtaasti rakentamisen alle jäävä osa kompensoitavaa vai myös esim. reunavaikutukselle alttiiksi jäävä osa luontotyyppiä?

Vastine: Kytkeytyvyys ei sinällään ole ekologisen tilan kriteeri, vaikka se on toki tärkeä huomioitava seikka maankäytön suunnittelussa. Rakennettavan alueen luontohaitan suuruus on rakennettava pinta-ala x luontotyypin ekologinen tila ko. alalla. Jos esim. kymmenen hehtaarin luontotyyppikuviosta hävitetään kolme hehtaaria, on haitan suuruus silloin 3 ha x luontotyyppikuvion tila. Hyvitettävää luontohaittaa arvioitaessa tulisi arvioida kaikki haitta, siis myös reunavaikutuksen aiheuttama epäsuora haitta. Epäsuora haitta harvoin on täysimääräinen, eli se ei hävitä luontotyyppiä täysin. Rakentamisen aiheuttaman suoran haitan ja reunavaikutuksen aiheuttaman epäsuoran haitan laskentaa on esitelty Jyväskylän Kauramäen kompensaatiopilotista kertovassa raportissa (https://zenodo.org/records/8177239).

Ovatko vain tällä mittaristolla inventoidut kohteet sopivia kompensaatiopankkiin/viralliseen luonnonsuojelulain mukaiseen kompensaatioon? Tarvitseeko maastossa aina käydä, vaikka alueista olisi jo valmiiksi tarvittavia tietoja? Esim. [kaupungin] paikkatietoaineistot sisältävät paljon mittaristossa mainittuja tarvittavia luontotietoja.

Onko kaikkien kriteereiden arvioimisesta tulossa ehto viranomaisen hyväksymän kompensaation tekemiseen? Jos ekologista tilaa ei ole tällä tarkkuudella resursseja arvioittaa, jääkö kompensaatio sen vuoksi hyväksymättä ja siten mahdollisesti tekemättä?

Vastine: Kompensaatioasetus edellyttää, että virallisissa, ELY-keskuksen hyväksymissä, kompensaatiorekisteriin vietävissä kompensaatioissa käytetään kaikkia näitä ekologisen tilan mittareita. Mikäli olemassa oleva luontotieto riittää tilan määrittämiseen ja on tarpeeksi ajantasaista, ei tilaa tarvitse selvittää maastossa uudelleen. Viime kädessä ELY-keskus arvioi tila-arvioinnin luotettavuuden.

Jos yksittäisestä mittarista puuttuu tieto, eikä sitä haluta inventoida, voi mittarin määrittää varovaisuusperiaatteen mukaisesti erinomaiseen luokkaan (1). Toimija voi siis tapauskohtaisesti arvioida, onko tarkoituksenmukaisempaa kompensoida suosiolla enemmän, vai kartoittaa alue tarkemmin.

Maankäytön suunnittelussa tarvittavien inventointien työllistävyys voi koitua esteeksi luontotiedon perinpohjaiselle keräämiselle ja soveltamiselle. Perusinventoinnit ovat jo itsessään työläitä – sis. huomionarvoiset luontotyyppi- ja lajiarvot. Perusselvityksissä olennaisena osana on kohteiden edustavuuden arviointi, jotta maankäytön muutoksia on voitu kohdentaa vähemmän arvokkaille alueille. Myös luonnontilaisuutta on arvioitu erityisesti luontotyyppien osalta osana perusinventointeja, mutta tämä kriteeristö tuo siihen toki paljon lisää.

Vastine: Luontotiedon kerääminen vaatii resursseja. Ekologisen tilan mittarit on kuitenkin yritetty laatia siten, etteivät ne tuottaisi liikaa lisätyötä tyypillisen luontotyyppi-inventoinnin päälle. Kuten kommentoijakin huomauttaa, jo nykyisellään luontotyyppien edustavuutta ja luonnontilaisuutta on arvioitu yleispiirteisesti.

Luontokonsulttien on syytä testata näitä kartoitusmenetelmiä käytännössä, jotta selviää kuinka työläitä kartoitukset ovat. Osaaminen myös vaihtelee kartoittajien välillä–> tästä voi tulla isoja taloudellisia eroja. Siksi tarvitaan selkeät säännöt tulkinnoille (kuten miten esim. tulkitaan lahopuu: Esim. onko osittain keloutunut puu lahopuu?)

Vastine: Ekologisen tilan mittareita on testattu ja testautettu BOOST- ja Syken kompensaatiopilottihankkeissa. Selvää on, että ajan myötä toimijoiden tietotaito ja käytännöt karttuvat, mikä voi ottaa aikansa. Osaltaan mittariston herkkyyttä tulkintaeroille vähentää kymmenportainen luokittelu (ks. yllä). Pyrimme tuottamaan mahdollisimman selkeät tulkintaohjeet. Ohjeita voidaan myös päivittää ja täsmentää tarpeen vaatiessa.

Kuka tekee varsinaisen laskennan? voiko konsultti tehdä sen vai jääkö ekologisen tilan arvon laskeminen tilaajan kontolle? Vai tekeekö ELY-keskus sen loppupeleissä?

Vastine: Laskennan voi tehdä konsultti tai tilaaja. Ekologista kompensaatiota koskevissa seminaareissa ELY-keskusten selkeä viesti on ollut se, että he eivät vastaa laskennasta, vaikka toki voivat tarkistaa laskelmat.

Mm. lintuvesissä ihmistoiminnan seurauksena syntyneitä luontoarvojen hotspotteja mm. Finnoon lintuallas. Miten niiden kompensaatioarvoa tulisi mitata?

Perinnebiotooppien lisäksi olisi hyvä tunnistaa muitakin vastaavia kohteita, joissa on paljon ihmisvaikutusta esim. ihmisten rakentamat lintukosteikot, ojat/altaat joissa paljon direktiivilajeja. Miten nämä määritellään kompensaatiokohteina?

Vastine: Nyt tekeillä oleva kompensaatio-ohjeistus kattaa vain luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin mukaiset luontotyypit. Erilaiset ihmissyntyiset luontoympäristöt jäävät siis ainakin ensi vaiheessa näiden ohjeiden ulkopuolelle. Kaupunki- ja muun ihmisvaikutteisen luonnon kompensaatio tulee toistaiseksi suunnitella tapauskohtaisesti. Myöhemmin olisi periaatteessa mahdollista laatia merkittävien lajistokohteiden kompensaatio-ohjeistuksia, jotka voisivat kattaa mm. arvokkaat linnustoalueet. Tarkempia suunnitelmia tällaisen ohjeistuksen laatimisesta ei kuitenkaan vielä ole.

Itämeri ja rannikko

Mittari: Pohjaeliöstön edustavuus

Pohjaeliöstön lajisto ja rakenne on keskeinen ja ensisijainen kriteeri kaikkien Itämeren luontotyyppien edustavuuden ja tilan määrittelyssä. Tältä osin viitataan uhanalaisuusarvion lt-kuvauksiin, jotka ovat Itämeren luontotyyppien osalta kuitenkin hyvin yleispiirteisiä ja kertovat vain millä perusteilla (peittävyyden tai biomassan raja-arvoilla) luontotyyppi voidaan tunnistaa. Esimerkiksi rehevöitymisestä johtuvan lajistorakenteen muutosten tulkinta ei näiden kuvausten perusteella ole mahdollista. Miten erotetaan esim. luokat erinomainen (”ei merkkejä muuttumisesta esim. rehevöitymisen vuoksi”) ja hyvä (”lajistorakenteessa merkkejä muuttumisesta esim. rehevöitymisen vuoksi”)?  Jotta mittaria voitaisiin soveltaa tulisi määritellä tarkemmin (raja-arvoineen) millainen lajisto ja yhteisörakenne (runsaus, tiheys, peittävyys, biomassa, lajien runsaussuhteet) on sekä muuttumattomassa että eri asteisesti muuttuneissa luontotyypeissä ja lisäksi huomioida miten tämä vaihtelee maantieteellisesti (alueelliset suolaisuus- ja avoimuusgradientit). Ohjeissa kiinnitetään huomiota arvioijan ammattitaitoon ja aluetuntemukseen mutta tarkemman pohjaeliöstön edustavuusmäärittelyn puuttuessa on vaikea tehdä objektiivisia ja vertailukelpoisia arvioita.

Pohjaeliöstön edustavuuden arviointi on erityisen haastavaa yhdistelmäluontotyypeissä riutat ja särkät, koska ne koostuvat usein useista eri kovan pohjan, kasvillisuuden luonnehtimien pehmeiden pohjien ja selkärangattomien luonnehtimien pehmeiden pohjien luontotyypeistä. Miten toimitaan jos tiedot kattavat vain osan riuttamuodostumalla esiintyvistä luontotyypeistä?

Voiko fladojen osalta kasvillisuuden edustavuuden yhteydessä mainittu umpeenkasvu olla myös osa luontaista flada-kluuvi -sukkessiota?

Vastine:

Vedenalaisen eliöstön edustavuuden kartoittaminen kattavasti on kieltämättä vaikeaa ja usein paljon työläämpää kuin terrestrisissä ympäristöissä. Tässä hankkeessa ei ole mahdollisuuksia tuottaa kvantitatiivisia raja-arvoja peittävyydestä tai erilaisista eliöyhteisöindekseistä. On myös mahdollista, että lähivuosina etenkin meriluonnon kompensaatiomittareita tulee kehittää. Tarkistetussa luonnosversiossa pohjaeliöstön edustavuusmittaria on yksinkertaistettu kolmiportaiseksi (erittäin edustava – heikentynyt – erittäin epäedustava), jotta tilaluokan karkea arvioiminen onnistuu helpommin.

Myös riutoilla ja särkillä osa-alueiden selvittäminen esim. sukelluslinjoilla ja vedenlaadun selvittäminen antanee kyllin kattavan arvion yhdistelmäluontotyypin ekologisesta tilasta. Samalla on kuitenkin todettava, että ekologinen kompensaatio edellyttää luonto- ja elinympäristötietoon panostamista.

Mikäli taho ei syystä tai toisesta halua arvioida/arvioituttaa pohjalajiston edustavuutta, voidaan se määrittää varovaisuusperiaatteen mukaisesti automaattisesti erinomaiseen luokkaan. Vastaava taho voi siis päättää, yrittääkö kerätä tarkempaa tietoa lajiston edustavuudesta vai kompensoiko suosiolla laajempia alueita.

Fladojen ja kluuvien umpeenkasvu on osa luontotyyppien luontaista sukkessiota. On myös tärkeä huomata, että umpeenkasvu voi olla luontaista sukkessiota nopeampaa rehevöitymisen vuoksi. Esim. fladan lajistosta voi nähdä, koostuuko kasvillisuus rehevöitymistä sietävästä lajistosta (esim. tähkä-ärviä, kalvasärviä, karvalehdet, vesirutto) vai edustavammasta fladojen lajistosta.

 

Mittari: Pohjien haitalliset sessiilit vieraslajit

Miten käytännössä määritellään rakennetta ja toimintaa haittaava vieraslajien määrä luokissa hyvä ja heikko (ei haittaavaa määrää vs. selvästi häiriintynyt rakenne ja toiminta)? Rakenteelle olisi helpompi määrittää raja-arvoja mutta miten eri vieraslajien vaikutusta/häiriötä toimintaan arvioidaan? Suuri osa vieraslajeista selvästi kilpailee resursseista mutta osa on myös saattanut löytää vapaan ekolokeron ja aiheuttaa vähemmän toiminnallista häiriötä. Yleisemmin, miten mittaristossa määritellään haitallinen vieraslaji? Erikseen haitallisiksi säädettyjä lajeja (kansallinen vieraslajiasetus tai EUn vieraslajiluettelo) on vain pieni osa vieraslajeista, meriympäristössä näitä ei taida olla lainkaan. Olisiko tarkasteltava vieraslajien esiintymistä vain yleisemmin, jos haitallisuuden määrittäminen ei ole yksiselitteistä?

Suomenlahdella merkittävä osa isompikokoisesta pohjaeläinfaunasta on aika tuoreita tulokkaita ja jotkut niistä pärjää kuormittuneissakin kohteissa. Mietin, että minkälainen ekologinen tila voisi olla pehmeän pohjan kohteessa, jossa elää paljon viimeaikoina saapuneita tulokaslajeja. Pitäisi kai miettiä, onko lajien saapuminen luontaista sukkessiota (ja hyväksytään uudet lajit luontotyypille luontaisiksi lajeiksi) vai ajatellaanko niitä ihmisen vaikutuksesta aiheutuneeksi haitaksi jolloin pohjaeläinyhteisö kai katsottaisiin muuttuneeksi. Entä mitä pitäisi ajatella vanhemmista tulokaslajeista, kun jossain vaiheessahan ne kai on pakko hyväksyä luontaisiksi lajeiksi ainakin jossain mielessä. Ehkä tästä voisi jonkun lauseen tekstiin kirjoittaa, koska pohjaeläinlajisto on, varsinkin Suomenlahdella, muuttunut viimevuosina rajusti ja uusia tulokkaita varmaan tulee lähivuosina lisää. 

Vastine:

Tässä tarkoitetuille haitallisille vieraslajeille ei ole virallista luetteloa, mutta lajeja voi tarkastella esimerkiksi vieraslajit.fi-sivustolta. Mittarissa on keskitytty haitallisiin vieraslajeihin juuri siksi, että jotkut vieraslajit näyttävät täyttävän uuden ekolokeron ja jopa hyödyttävän muuta pohjayhteisöä (esim. Marenzelleria). Vieraslajin haitallisuutta tulee arvioida sen mukaan, alentaako se pohjayhteisön edustavuutta. Esimerkiksi yksittäinen kanadanvesiruton varsi ei vielä vaikuta koko alueen lajistoon mainittavasti. On kuitenkin selvä, että ilman toimenpiteitä vesirutto voi vallata koko alueen, mikä taas on muulle lajiyhteisölle haitaksi.

”Pohjien sessiilit vieraslajit” on myös hieman harhaanjohtava termi. Tarkoitus on keskittyä ”paikallaan pysyviin” lajeihin eli käytännössä sulkea pois vieraslajikalat, joiden luotettava kartoittaminen on työlästä. Tällöin esimerkiksi kanadanvesirutto olisi tässä arvioinnissa tarkoitettu haitallinen vieraslaji. Koko mittarin uudelleennimeäminen vaatisi kuitenkin kompensaatioasetuksen päivittämistä.

 

Mittari: Helofyyttien ja kelluslehtisten aiheuttama luontaiseen sukkessioon kuulumaton umpeenkasvu

Miten määritellään luontaiseen sukkessioon kuulumaton umpeenkasvu? Koskee erityisesti luokkaa erinomainen (ei havaittavissa umpeenkasvua), mikä määrä ruovikkoa tai kelluslehtisiä on normaalia ja luontaista sukkessiota?

Vastine: Ruovikkoa ja kelluslehtisiä esiintyy luontaisestikin. Mittaria tulkittaessa tulee huomioida erityisesti ruovikoitumisen/umpeenkasvun vauhti, jota voidaan arvioida esim. vanhojen ilmakuvien perusteella: “liian” nopea umpeenkasvun vauhti kielii rehevöitymisen aiheuttamasta umpeenkasvusta, joka ei ole osa luontaista sukkessiota. Tämä kuvataan mittarien tulkintaohjeissa.

Mittari: Pohjan happivaje

Mitä tilannetta tämän mittarin happipitoisuudet edustavat, keskimääräinen vai jokin minimi? Happitilanne voi vaihdella paljon ajallisesti (esim. hetkellinen, vuodenaikainen tai pysyvä happivajaus) ja lyhytkin vakava happivaje voi saada aikaan suuria muutoksia yhteisön rakenteessa ja toiminnassa. Hetkellinen happitilanne kuvaa usein heikosti happivajeen esiintymistä ja vaikutusta (pois lukien halokliinin alapuoliset syvät alueet, joilla tila on usein pysyvämpi ja muutokset ovat hitaampia).

Vastine: Mikäli tutkittavasta kohteesta on mitattu tai on tarpeen mitata happipitoisuus useampaan kertaan sopivan ajanjakson aikana, käytetään minimiarvoa.

Mittari: Fladojen kynnys

Tässä on kiinnitetty huomiota vain kynnyksen ruoppaamiseen mutta on myös tapauksia, jossa suuaukon vedenvaihtoa on heikennetty patoamisella. Tämän voisi huomioida?

Vastine: Mittarin kuvauksia on täydennetty huomioimaan myös patoaminen ja pengerrys. Hyvä huomio.

Sisävedet

Lähteiköt, s. 22: Kriteerin 1 ”Lähdevaikutteinen pinta-ala” luokan ”0,1 erittäin heikko” kuvaus kuulostaa siltä, että onko luontotyyppi ollenkaan. Toisaalta, jos oikeat lähdeasiantuntijat ovat sitä mieltä, että se on ok, niin sopii minullekin. Mietin lähinnä, pitäisikö täsmentää jotenkin, että vaikkei lähdevaikutteista pinta-alaa olekaan, niin pitäisi joku aavistus olla, että siinä kuuluisi olla (vrt. seuraava purokommentti)?

Vastine: “Ei luontotyyppi, eikä mitään siihen viittaavaa” tarkoittaisi tilaluokkaa 0, ja tilaluokka 0,1 viittaa luontotyyppiin, joka on erittäin voimakkaasti heikentynyt, mutta vielä edes jotenkuten luontotyyppinsä edustajaksi laskettavissa. Luontotyypistä on siis aina oltava ainakin jotain merkkejä, jotta se voisi saada edes tilan 0,1. Tilaltaan 0,1 oleva lähteikkö voisi olla esimerkiksi kaivoksi muutettu tai muokatuksi ojaksi perattu lähteikkö, jossa on selvää pohjavesivaikutusta havaittavissa, mutta lähdevaikutteista alaa ei enää käytännössä ole.

Virtavedet, s. 24: Kriteerin 1 ”Uoman rakennepiirteet” luokka ”0,1 erittäin heikko”: rakennettu uoma ei ole luontotyyppi. Joten mietin, tulisiko täsmentää, että ”täysin rakennettu uomaosuus, joka kuitenkin alun perin luonnon uoma”.

Vastine: Täsmennetty kuvausta muotoon “täysin rakennetuksi muokattu uomaosuus”.

Virtavedet, Kriteeri 6 ”Esteettömyys”: tarvisiko täsmentää, koskeeko kanadanmajavan patoja? Kanadanmajava on vieraslaji ja siten sen tekemät padot ovat tavallaan, joskin kaukaisesti, ihmisen aiheuttamia. Toisaalta (euroopan)majavan padot ovat luontaisia esteitä ja hyödyllisiäkin esim. tulvametsien synnyn kannalta. Majavapatoasiasta on ollut keskustelua purokunnostajien keskuudessa, joten mahdollisesti asia voi tulla eteen kompensaatiohankkeissakin myöhemmin. Tai, voisiko/tarvisiko johdannossa linjata tällaisesta vieraslajien aiheuttamista ekosysteemin rakenteellisista ja toiminnallisista muutoksista jotain yleisesti?

Vastine: Virtavesien esteettömyysmittari kattaa vain ihmisen rakentamat virtavesiesteet. Majavien, olipa kyseessä eurooppalainen tai amerikkalainen laji, padot eivät alenna virtavesien ekologista tilaa.

En ole päässyt kokoontumisiin juurikaan ja olette ehkä tästä asiasta jo keskustelleetkin, mutta pitäisiköhän virtavesissäkin, kuten lammissa, olla yhtenä ekologisen tilan arviointikriteerinä haitalliset vieraslajit? Ainakin täällä Lapissa puronieriä ja kyttyrälohi ovat aiheuttaneet haittaa virtavesien kalalajeille taimenelle ja lohelle, häirinneet puro- ja jokilajiston alkuperäistä tasapainoa. Puronieriän on todettu heikentäneen ja syrjäyttäneen alkuperäisiä taimenkantoja ainakin Kemijoen vesistön latvaosilla. Esimerkiksi raakkupuroissa (jokihelmisimpukka) taimen on elintärkeä laji raakun lisääntymisen kannalta raakun väli-isäntänä, eikä vierasperäinen puronieriä sovellu jokihelmisimpukan väli-isännäksi. Tällainen lisäysehdotus tuli mieleen, kun olen raakkupurojen kunnostuksia tässä suunnittelemassa.

Vastine: Vieraskalalajien vaikutusta luontotyyppiin on hyvin työläs arvioida kompensaatiosuunnittelun kannalta kattavasti ja luotettavasti, mistä syystä ne eivät ole mukana näissä tilan arviointimittareissa. Tästä syystä järvissä ja lammissakin kriteeri koskee haitallisia vieraskasvilajeja. (Toki esim. sessiilit sienielämiset voidaan tässä tapauksessa rinnastaa vieraskasveihin) Vieraseläinlajien aiheuttamat ongelmat on toki tärkeä ratkaista kompensaatiosta huolimatta. Kalasto on tärkeä päätöksenteossa huomioitava luonnonarvo, mutta tällä hetkellä sitä ei huomioida näissä kompensaatio-ohjeissa, jotka keskittyvät yksinomaan luontotyyppeihin.

virtavesien osalta vaihtelee luontoselvityksien kesken samallakin kohteella, miten arvokas elinympäristö on rajattu – osassa rantavyöhyke on laajempi kuin toisissa. Tämä vaikuttaa sekä luontotyyppiin kohdistuviin arvioituihin muutoksiin että tilan arviointiin. Uhanalaisten luontotyyppien kuvauksissa mitään ohjetta ei ole annettu – pitäisikö sellainen kirjata tilakriteeristöön?

Vastine: Tämän hankkeen puitteissa ei ole mahdollista antaa eksakteja raja-arvoja rantavyöhykkeen leveydelle.

Metsät

Kasvillisuus:

“Luontotyypille, paikallisolosuhteille ja luontaiselle sukkessiovaiheelle ominainen, edustava lajisto ja kasvillisuuden rakenne.”

Verrattuna mihin? Esim. nuori 20–30 vuotias kasvatusmetsä, verrattuna luonnon itse aiheuttaman (myrsky/palo) jälkeisen saman ikävaiheen ja kasvupaikan metsään, vai sukkession loppuvaiheen luonnontilaiseen metsään, koska kyseessä ihmisen aiheuttama kierto (avohakkuu ja uudistaminen)? Kasvillisuus eroaa näissä melko paljon; jos verrataan sukkesion loppuvaiheen luonnontilaiseen met-sään, saa arvioitava kuvio enintään arvon 0,5. Jos taas verrataan vastaavaan luonnon aiheuttamaan kiertoon ja kehitysvaiheeseen, arvo on 1,0 (kuten tässä tapauksessa käytännössä kaikissa kehitys-luokissa, pl. vasta muokatut uudistusalat).

Käytännössä hankkeissa saivat arvot seuraavasti:

  • Vanhat metsät (metsätalouden kehitysluokka 04, eli uudistuskypsä metsä) arvo 1,0
  • Varttuneet kasvatusmetsät (ikävaiheet 30–80 v) arvo 0,7
  • Varttuneet taimikot ja nuoret kasvatusmetsät (ikävaiheet 10–30 v) arvo 0,5
  • Vakiintuneet nuoret taimikot, joissa pintakasvillisuus toipumassa (ikävaiheet 5–10 v) arvo 0,3
  • Tuoreet hakkuualat ja vasta perustetut taimikot (ikävaiheet 0–5 v)

Kuten huomataan, arvolle 0,3 jää hyvin marginaalinen merkitys suhteessa metsien kokonaispinta-alaan, kun taas arvo 0,7 kattaa arviolta yli 50 % Suomen (talousmetsien) metsäpinta-alasta.

Vastine: Kasvatusmetsien kasvillisuutta tulee verrata sukkession loppuvaiheen luonnontilaisiin metsiin, sillä kasvatusmetsien puuston ja pohja- ja kenttäkerroksen uudistuminen hakkuun aiheuttaman häiriön jälkeen ei ole osa luontaista sukkessiokiertoa. Tilaluokat kuvaavat Suomessa tavattavaa vaihtelua, ja jokin tilaluokka voi joissakin metsätyypeissä olla huomattavasti yleisempi kuin muut. Kasvillisuusmittarissa arvosana 0,7 voi olla yleinen erityisesti kuivahkoilla kankailla ja sitä karummissa metsätyypeissä, sillä niiden kasvillisuus ei muutu hakkuun myötä yhtä merkittävästi kuin rehevämmissä metsissä. Sen sijaan lehdoissa sekä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla heinien liian runsas esiintyminen (verrattuna vanhaan luonnontilaiseen metsään) heikentää kasvillisuuden edustavuutta jopa vuosikymmenten ajan päätehakkuun jälkeen.

Kehitysluokka ei sellaisenaan kerro kasvillisuuden tilasta. Uudistuskypsä metsä ei useinkaan kuulu kasvillisuutensa puolesta luokkaan 1,0, vaan yleensä luokkaan 0,7–0,9 metsätyypistä, maaston piirteistä ja hakkuuhistoriasta riippuen. Täysin luonnontilaisen metsän kasvillisuus voi olla esimerkiksi pienipiirteisemmin vaihtelevaa kuin talouskäytössä olevan uudistuskypsän metsän kasvillisuus ja luonnontilaisessa metsässä tavataan myös yleisemmin vaateliaita indikaattorilajeja.

Järeät puut:

Yli 40 cm rinnankorkeusläpimitta vaatii jo Keski-Suomen korkeudella valtavan pitkän ajan, eli 150 + vuotta ja KASVUTILAA havupuulla, yli 100 vuotta ja KASVUTILAA myös lehtipuulla – ilman mittavaa luonnontuhoa. Keski-Suomen korkeudella puut ovat usein ehtineet myös jo kuolla ennen 40senttimetrin rinnankorkeusläpimitan täyttymistä (esim. kuusi ja lehtipuut luonnonmukaisessa, tihe-ässä kasvuasennossa). Tällöin kuvio saa aina arvon 0,1, vaikka yli 30 senttimetrisiä (esim. 100 + vuo-tias kangasmetsä) puita olisi lukuisia.

Näin ollen nuori taimikko ja keski-iältään jopa yli 100-vuotias metsä saavat tässä saman arvon, jos yli 40 senttisiä puita ei ole edellisestä puusukupolvesta jäänyt joko ihmisen toimesta tai luonnon toi-mesta (metsäpalo/myrsky). Meneekö oikein, vai pitäisikö esim. senttirajaa tai mittaristoa muuten porrastaa luonnonmukaisempaan ja ei niin yksioikoiseen suuntaan?

Käytännön esimerkkinä kohde (reheväpohjainen metsäkiinteistö), jolla muutamia kokonaan ihmis-toiminnan ulkopuolelle jätettyjä luonnontilaisia tai niiden kaltaisia kuvioita, jossa puuston keski-ikä n. 130 vuotta (ilmeisesti metsä palanut kokonaan ennen tätä, sillä palojälkiä vanhoissa kannoissa nähtävissä. Rehevyydestä huolimatta, tai osin myös sen vuoksi, puusto kasvanut luonnontilaisessa, eli melko tiheässä asennossa ja järeitä (yli 40 cm) lehti- tai havupuita ei ole päässyt syntymään, tai ne ovat jo matkan varrella kuolleet/kaatuneet ja lahonneet. Näin ollen paraskin tällainen kuvio saa mittaristolla arvon 0,5 (yksittäisiä järeäitä puita). Arvo voisi tosin olla myös 1 koska se on tuon tyyp-pisellä kuviolla “Luontotyypille, paikallisolosuhteille ja luontaiselle sukkessiovaiheelle ominainen määrä”, sillä ko. kuvioille ei luontaisen sukkessionkaan mukaisesti ole päässyt syntymään enemmän järeitä puita, vaikka kyse on luonnonmukaisesta, voimakkaan metsätuhon jälkeisestä sukkessiosta. Tällöin vaadittu järeiden puiden lukumäärä olisi kuitenkin molemmissa arvoissa (0,5 ja 1,0) sama ja väliin jää vielä arvo 0,7. JOS vaadittu rinnankorkeusläpimitta olisi vaikka 35 cm, asteikkoon syntyisi jo eroa. Ko. metsäkuvioilla on merkittävästi enemmän (10 +) yli 35 cm ylittäviä puita, eli se saisi par-haan arvon mutta myös aiemman sukkessiovaiheen metsäkuvio (esim. 80–100-vuotias havupuuval-tainen metsä) tavoittaisi arvon 0,5, sillä noilla kuvioilla yleensä on joitain yli 35 senttimetrisiä puita. Tosin tämän muutoksenkin jälkeen n. 50–80-vuotiaat havupuuvaltaiset metsät saavat saman 0,1 arvon kuin nuoret taimikot, sillä näissä metsissä harvoin on edes yksittäisiä rinnankorkeudelta yli 35 cm:n puita.

Käytännössä asiakasprojektien sisältämien metsikkökuvioiden pinta-alat jakautuivat nykyarvoilla seuraavasti (voitaneen käyttää jossain määrin ohjaavana koko Suomen talousmetsien pinta-alan osalta):

  • Arvo 1,0 -> alle 1 % metsien pinta-alasta
  • Arvo 0,7 -> ei ollenkaan metsikköalueita
  • Arvo 0,5 -> Alle 20 % metsikkökuvioista
  • Arvo 0,1 -> Yli 80 % metsikkökuvioiden pinta-alasta

 

Vastine:

40 cm läpimitta on yleisesti käytössä oleva järeän puun raja, eikä sitä ole tarkoituksenmukaista muuttaa näitä mittareita varten. Tähän poikkeuksena karuimmilla metsätyypeillä ja sisämaan tulvametsillä järeän puun läpimittarajaa alennettiin 30 cm:iin.

130-vuotias metsä ei varmasti ole ehtinyt saavuttaa kaikkien mittareiden osalta luonnontilaa tai sen kaltaista tilaa, mikäli lähtötilanne on ollut täysin avoin alue. Esimerkissä kuvaillussa metsässä tulee tapahtumaan luontaista karsiutumista ja väljentymistä ja siten myös puiden järeytymistä, mikäli kohdetta ei hakata tulevinakaan vuosikymmeninä ja -satoina.

Metsien pinta-alan jakautuminen eri tilaluokkiin vaikuttaa järkevältä ja noudattelee pitkälti omia maastohavaintojamme. Voimakkaan talouskäytön vuoksi Suomen metsät ovat järeiden puiden ja lahopuun osalta keskimäärin heikossa tilassa.

Mietin että miksi 40 cm paksun järeän (laho)puun mittaria sovelletaan myös kalliometsiin, kun ei ne kaikki välttämättä koskaan tuota 40 cm paksua puuta tai lahopuuta, vaikka ikää olisi +300 v ja latvuspeittävyys olisi yli 30 %, joka lienee tässä LuTun mukaisena rajana, että kohde ylipäätään luetaan kalliometsiin? Ja jos oikein ymmärsin niin tuota järeysmittaria ei ole suhteutettu etelä-pohjoissuunnassa?

Vastine: Järeiden puiden ja lahopuuston mittaristoa muutettiin kalliometsien osalta samanlaiseksi kuin karukkokankailla, eli täsmällisiä luku- ja kuutiomääriä ei sovelleta. Kalliometsien järeiden elävien ja lahopuiden läpimittarajaa alennettiin 30 cm:iin. Pohjois-Suomessa järeitä puita voi olla luonnontilaisessa metsässä vähemmän kuin Etelä-Suomessa.

Haitalliset vieraskasvilajit:

Suomessa metsäluontotyypin osalta vieraskasvilajien ilmentyminen on äärimmäisen harvinaista, jolloin lähes 100 % talousmetsien kuvioista saa arvon 1,0, eli käytännössä ko. mittarilla ei ole metsä-luontotyypin kohdalla merkitystä. Onko tarkoituksenmukaista?

Vastine: Haitallisten vieraskasvien esiintyvyys on relevantti mittari eritoten kaupunkimetsissä. Haitalliset vieraskasvit ovat tärkeä erotteleva tekijä siellä, missä niitä potentiaalisesti kasvaa. Esimerkiksi urbaani lehto, jossa kasvaa yksikin jättipalsami, on hyvityskohteena vähemmän arvokas kuin vastaava urbaani lehto, jossa jättipalsamia ei lainkaan esiinny; tiedossahan on, että ilman torjuntaa jättipalsami leviää muutamien vuosien kuluessa koko metsään heikentäen kasvillisuuden tilaa erittäin merkittävästi ja jopa pysyvästi. Haastavan ja kalliin torjuntatyön vuoksi haitallisten vieraskasvien vaivaama metsä on myös parempi kohde rakentamiseen eli heikentämiseen kuin vastaava vieraskasveista vapaa metsä.

Tavanomaisia talousmetsiäkin kartoitettaessa on syytä olla tarkkana esimerkiksi kohteilla, jotka sijaitsevat metsäautotien tai puun varastointipaikan vieressä. Muun muassa lupiini on haitallinen vieraskasveja, joka hiljalleen levittäytyy sellaisillekin kohteille, joilla niitä ei uskoisi tapaavan.

Muu ihmisvaikutus:

Arvon 0,7 kuvaus “Vähäistä ihmistoimintaa. Esimerkiksi metsäkoneen uria tai yksittäisiä tukkeutu-neita ojia.” sopii valtaosaan kivennäismaiden kasvatusmetsistä ja varttuneista taimikoista (Ikäluokat 10–80 vuotta) mutta myös lisäksi isoon osaan kivennäismaiden uudistuskypsistä metsistä, sikäli kun näillä metsäkuvioilla on talouskäytön (lähi)historia. Näin ollen tuohon mittariston arvoon osui pilot-tihankkeissa n. 70 % ei-ojitetuista talousmetsistä.

Arvoa 0,5 (“Kohtalaista ihmistoimintaa. Esimerkiksi maaston kuluneisuutta, roskaantumista tai oji-tuksia”) käytettiin lähinnä nuorissa taimikoissa, joissa muokkausjäljet olivat vielä näkyvissä, eikä pin-takasvillisuus ollut ehtinyt vielä toipua, sekä lisäksi ojitetuilla turvemaa-alueilla. Arvon 0,5 saaneita metsäkuvioita oli asiakasprojekteissa n. 10 %. Lukemaa hieman vääristää ojitettujen turvemaakuvi-oiden vähäinen osuus hankkeissa.

Arvon 1,0 saivat luonnontilaiset tai sen kaltaiset metsikkökuviot, joilla ei näkynyt jälkiä lähimennei-syyden (0-30 vuotta) ihmistoiminnasta. Näitä metsikkökuvioita pilottihankkeissa oli n. 20 %.

Vastine: Tulokset vaikuttavat järkeviltä. Erityisesti kaupunkimetsissä ihmisvaikutusmittaria voi alentaa puustonkäsittelyn jälkien lisäksi virkistyskäytön aiheuttama kulutus.