Uusi toimintamalli suosittelee ekologisen kompensaation ja muiden luontotekojen strategista kohdentamista alueellisilla luonnonarvomarkkinoilla

BOOSThanke on julkaissut uuden toimintamallin maakunnallisen ja seudullisen strategisen ekologisen kompensaation ja luonnonarvomarkkinoiden toteuttamiseksi. Toimintamalli on kehitetty yhdessä laaja-alaisen asiantuntijatyöryhmän kanssa.  

Tutkijoiden ja työryhmän yhteistyössä laatima toimintamalli sisältää suosituksia toimenpiteistä ja rakenteista, joiden avulla ekologista kompensaatiota ja luonnonarvojen tuottamista voidaan suunnitella johdonmukaisemmin ja vaikuttavammin.  

Toimintamallissa luonnonarvojen tuottamisen mahdollisuuksia arvioidaan alueelliselta tasolta aina paikalliselle kohdetasolle asti yhdistämällä ensin olemassa olevat tiedot alueelliseksi haittaennusteeksi ja hyvitystarvearvioksi 

Ideana on, että jaettuun tietopohjaan perustuvan ennusteen pohjalta toimijoiden on mahdollista suunnitella luontohyötyjen tuottamista siten, että toimenpiteet kohdennetaan strategisesti eniten luontoa hyödyttäville alueille”, kertoo tutkijatohtori Johanna Tuomisaari Jyväskylän yliopistosta.  

Ehdotettu malli toimii myös yleisen luonnonarvomarkkinan luontohyötyjen tuottamisen suunnittelussa ja kohdentamisessa. Lopulta kohdekohtainen luonnonarvokauppa tapahtuu myyjän ja ostajan välillä hanke- ja kohdekohtaisten tietojen perusteella 

Strategisuuden toteutumisen tueksi toimintamallissa ehdotetaan luonnonarvomarkkinakoordinaattorin tehtävän perustamista elinvoimakeskuksiin sekä alueellisten luonnonarvomarkkinafoorumeiden muodostamista.  

Elinvoimakeskuksessa työskentelevä koordinaattori ylläpitäisi tietoa luontohaitoista ja -hyödyistä, tukisi toimijoita ja vahvistaisi markkinoiden läpinäkyvyyttä ja ennakoitavuutta. “Alueellinen foorumi taas kokoaisi yhteen maakunnan ja seudun toimijat muodostamaan yhteistä näkymää tulevista hankkeista, hyvitystarpeista ja luonnon monimuotoisuudelle tärkeistä alueista”, tarkentaa johtava asiantuntija Emma Luoma Akordista.  

Työssä selvitettiin lisäksi, miten hyvitysalueiden ja luonnonarvojen tuottamisen strategista sijoittelua ekologisessa kompensaatiossa ja luonnonarvomarkkinoissa voisi edistää.  

“Työn edetessä tuli selväksi, että tätä tavoitetta ei voi saavuttaa yksittäisellä teolla tai päätöksellä, vaan strategisuus pitää huomioida monien toimijoiden työssä sekä erilaisissa kannusteissa ja päätöksentekoprosessien vaiheissa”, kuvailee tutkijatohtori Joel Jalkanen Helsingin yliopistosta. 

Linkki loppuraporttiin: Maakunnallinen ja seudullinen strateginen ekologinen kompensaatio ja luonnonarvomarkkina 

Tallenne julkaisutilaisuudesta: https://boostbiodiversityoffsets.fi/julkaisuwebinaari-29-1-2026-strateginen-ekologinen-kompensaatio-ja-luonnonarvomarkkinat-seudullisessa-ja-maakunnallisessa-suunnittelussa/

BOOST-hankkeen tiimi kiittää kaikkia työhön osallistuneita asiantuntijoita! Työryhmään on kuulunut edustus Tampereen, Espoon, Lahden, Joensuun ja Helsingin kaupungeista; Uudenmaan, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan liitoista; Tampereen kaupunkiseudulta ja MAL-verkostosta; Päijänteen metsänhoitoyhdistykseltä, Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta (nyk. Lounais-Suomen elinvoimakeskus), ympäristöministeriöstä ja Rambollilta.  

Ekologinen kompensaatio oikeudenmukaisessa siirtymässä kohti luonnon kokonaisheikentymättömyyttä (BOOST) -tutkimushanketta rahoittaa strategisen tutkimuksen neuvosto, joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.